Helsingissä oli vuoden 2018 lopussa yhteensä 335 061 asuntokuntaa. Asuntokunta muodostuu kaikista samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvista. Väestön keskusrekisterin mukaan henkilöt, jotka ovat kunnassa vailla vakinaista asuntoa, tilapäisesti ulkomailla, tietymättömissä tai kirjoilla laitoksissa, eivät muodosta asuntokuntia. Helsingissä tällaisia asuntokuntien ulkopuolelle jääviä henkilöitä oli vuoden 2018 alussa 16 602. Tämän lisäksi myöskään asuntoloissa asuvat eivät muodosta asuntokuntia, koska asunto ei täytä asuinhuoneiston määritelmää.

Asuntokuntien keskikoko oli vuoden 2018 lopussa Helsingissä 1,87, Espoossa 2,20, Vantaalla 2,08. Verrattuna edelliseen vuoteen keskikoko laski kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa, eniten Vantaalla, laskun ollessa 0,02. Vantaalla ja Espoossa asuntokuntien keskikoko oli vuonna 2018 historian alin. Vantaalla trendi on ollut koko ajan laskeva viimeiset 15 vuotta. Helsingissä keskikoko kävi alimmillaan vuonna 2007 ollen 1,85. Suomen asuntokuntien keskikoko painui vuonna 2018 ensimmäisen kerran alle kahden ollen 1,99, laskien edellisestä vuodesta 0,017. Helsingissä tyypillinen piirre on pienten asuntokuntien suuri määrä, jolla on vaikutusta sekä asunnon hallintaperusteeseen että keskimääräiseen asumisväljyyteen.

Yleisin asuntokuntatyyppi on yksinasuvat, joita oli vuoden 2018 lopulla 163 964 eli 49 prosenttia kaikista asuntokunnista. Seuraavaksi yleisin asuntokuntatyyppi oli kahden hengen asuntokunnat, joiden osuus kaikista asuntokunnista oli 30 prosenttia. Kolmen hengen asuntokuntia oli 10 prosenttia, neljän hengen 7 prosenttia ja viiden hengen 2 prosenttia kaikista asuntokunnista.

Asuntokuntia voidaan tarkastella myös kotitalouden elinvaiheen mukaan, jolloin henkilöiden lukumäärän ohella tavallisesti selvitetään, kuuluuko asuntokuntaan lapsia ja minkä ikäinen nuorin lapsi tai asuntokunnan vanhin henkilö on. Yksin asuvien osuus säilyy samana mutta kahden hengen asuntokuntien 31 prosentin osuus tarkentuu lähinnä lapsettomiin pareihin, joita oli vuoden 2017 lopussa 23 prosenttia, sekä yhden aikuisen ja yhden lapsen yksinhuoltajatalouksiin. Lapsiperheitä helsinkiläisasuntokunnista oli vuoden 2017 lopussa 30 prosenttia, joista kahden aikuisen lapsiperheitä oli 23 prosenttia ja yhden aikuisen lapsiperheitä 7 prosenttia.

Tilanne kuitenkin muuttuu merkittävästi, kun tarkastellaan miten asuntoväestö eli kaikki varsinaisissa asunnoissa asuvat helsinkiläiset, vuoden 2018 lopussa yhteensä 626 686 henkilöä, sijoittuivat erikokoisiin asuntokuntiin. Eniten helsinkiläisiä asui kahden hengen asuntokunnissa. Tähän ryhmään kuului vuoden 2018 lopussa yhteensä 203 842 henkeä eli 33 prosenttia helsinkiläisistä. Toiseksi eniten, 163 964 henkeä eli 26 prosenttia, asui yhden hengen asuntokunnissa. Kolmen hengen asuntokunnissa asui 16 prosenttia, neljän hengen 16 prosenttia ja viiden hengen asuntokunnissa 6 prosenttia koko asuntoväestöstä. Helsinkiläisistä siis vajaa puolet eli 41 prosenttia asui vuoden 2018 lopussa kolme henkeä ja sitä suuremmissa asuntokunnissa.

Yhden hengen asuntokunnat ovat yleistyneet eniten

Merkittävin muutos asuntokuntarakenteessa on ollut 1950-luvulla alkanut yhden hengen asuntokuntien yleistyminen. Vuonna 1950 yhden hengen asuntokuntien osuus oli 11 prosenttia ja vuoteen 1970 mennessä osuus oli jo yli kaksinkertaistunut 25 prosenttiin. Seuraavan kerran yksinasuvien osuus kaksinkertaistui vuosien 1970–2010 välisenä aikana 49 prosenttiin. 

Asuntokuntarakenteen muutos on jatkunut 2010-luvullakin, mutta selvästi hitaammin kuin aiempina vuosikymmeninä. Yksinasuvien asuntokuntien osuus kävi toistaiseksi korkeimmillaan vuonna 2007, jolloin yksinasuvia oli Helsingissä 147 365 eli 50 prosenttia. Vuoden 2007 jälkeen yksinasuvien osuus kääntyi lievään laskuun, koska kahden-neljän hengen asuntokuntien määrät kasvoivat hieman yksinasuvien asuntokuntien määrää ripeämmin. Vuodesta 2017 lähtien yksinasuvien osuus on jälleen hieman kasvanut ollen vuoden 2018 lopussa 49 prosenttia.

Samalla kun yhden ja kahden hengen asuntokunnat ovat yleistyneet, niin isommat asuntokunnat ovat voimakkaasti vähentyneet. Vielä vuonna 1960 kaksi kolmesta asuntokunnasta oli kahden, kolmen tai neljän hengen asuntokuntia. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kaksi kolmesta asuntokunnasta oli yhden tai kahden hengen asuntokuntia. Asuntokuntarakenteen muutoksen taustalla vaikuttaa väestön ikärakenteen muuttuminen sekä sellaisia perherakenteen muutokseen liittyviä ilmiöitä kuten lasten hankinnan siirtyminen myöhäisemmäksi, vapaaehtoinen lapsettomuus ja avioerojen yleistyminen.