Helsingissä oli vuoden 2020 lopussa yhteensä 344 898 asuntokuntaa. Asuntokunta muodostuu kaikista samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvista. Väestön keskusrekisterin mukaan henkilöt, jotka ovat kunnassa vailla vakinaista asuntoa, tilapäisesti ulkomailla, tietymättömissä tai kirjoilla laitoksissa, eivät muodosta asuntokuntia. Helsingissä tällaisia asuntokuntien ulkopuolelle jääviä henkilöitä oli vuoden 2020 lopussa 18 949. Tämän lisäksi myöskään asuntoloissa asuvat eivät muodosta asuntokuntia, koska asunto ei täytä asuinhuoneiston määritelmää.

Asuntokuntien keskikoko oli vuoden 2020 lopussa Helsingissä 1,85, Espoossa 2,16, Vantaalla 2,03. Vantaalla ja Espoossa asuntokuntien keskikoko pysytteli samalla tasolla vuosina 2005-2015, mutta on lähtenyt sen jälkeen laskuun, ollen vuonna 2020 historian alin. Myös Helsingissä asuntokuntien keskikoko on kolmena viime vuonna hieman laskenut, mutta pidemmällä aikavälillä muutos on ollut vähäistä ja nykyinen 1,85 taso saavutettiin ensimmäinen kerran jo vuonna 2005. Koko Suomessa asuntokuntien keskikoko on pienentynyt tasaisesti koko 2000-luvun, laskien vuonna 2020 ennätysalhaalle 1,96 henkilöön per asunto. Helsingissä pienten asuntokuntien suuri määrä heijastuu myös asunnon hallintaperusteeseen ja keskimääräiseen asumisväljyyteen.

Yleisin asuntokuntatyyppi on yksinasuvat, joita oli vuoden 2020 lopulla 172 044 eli 49,9 prosenttia kaikista asuntokunnista. Seuraavaksi yleisin asuntokuntatyyppi oli kahden hengen asuntokunnat, joiden osuus kaikista asuntokunnista oli 30,1 prosenttia. Kolmen hengen asuntokuntia oli 9,8 prosenttia, neljän hengen 7,2 prosenttia ja viiden hengen 2,1 prosenttia kaikista asuntokunnista.

 

 Asuntokuntia voidaan tarkastella myös kotitalouden elinvaiheen mukaan, jolloin henkilöiden lukumäärän ohella tavallisesti selvitetään, kuuluuko asuntokuntaan lapsia ja minkä ikäinen nuorin lapsi tai asuntokunnan vanhin henkilö on. Yksin asuvien osuus säilyy samana, mutta kahden hengen asuntokuntien 30 prosentin osuus tarkentuu lähinnä lapsettomiin pareihin, joita oli vuoden 2019 lopussa 22,7 prosenttia, sekä yhden aikuisen ja yhden lapsen yksinhuoltajatalouksiin. Lapsiperheitä helsinkiläisasuntokunnista oli vuoden 2018 lopussa 21,9 prosenttia, joista kahden aikuisen lapsiperheitä oli 15 prosenttia ja yhden aikuisen lapsiperheitä 6,9 prosenttia.

Tilanne kuitenkin muuttuu merkittävästi, kun tarkastellaan miten asuntoväestö eli kaikki varsinaisissa asunnoissa asuvat helsinkiläiset, vuoden 2020 lopussa yhteensä 637 971 henkilöä, sijoittuivat erikokoisiin asuntokuntiin. Eniten helsinkiläisiä asui kahden hengen asuntokunnissa. Tähän ryhmään kuului vuoden 2020 lopussa yhteensä 207 394 henkeä eli 32,5 prosenttia helsinkiläisistä. Toiseksi eniten, 172 044 henkeä eli 27 prosenttia, asui yhden hengen asuntokunnissa. Kolmen hengen asuntokunnissa asui 15,9 prosenttia, neljän hengen 15,6 prosenttia ja viiden hengen asuntokunnissa 5,7 prosenttia koko asuntoväestöstä. Helsinkiläisistä siis vajaa puolet eli 40,5 prosenttia asui vuoden 2020 lopussa kolme henkeä ja sitä suuremmissa asuntokunnissa.

Yhden hengen asuntokunnat ovat yleistyneet eniten

Merkittävin muutos asuntokuntarakenteessa on ollut 1950-luvulla alkanut yhden hengen asuntokuntien yleistyminen. Vuonna 1950 yhden hengen asuntokuntien osuus oli 11 prosenttia ja vuoteen 1970 mennessä osuus oli jo yli kaksinkertaistunut 25 prosenttiin. Seuraavan kerran yksinasuvien osuus kaksinkertaistui vuosien 1970–2010 välisenä aikana 49 prosenttiin. 

Vuonna 2008 yksinasuvien osuus lähti kuitenkin lievään laskuun, jota jatkui vuoteen 2016 saakka. Vuodesta 2017 alkaen yksinasuvien osuus on jälleen kasvanut. Vuonna 2020 yksinasuvien osuus oli ennätyskorkealla 49,9 prosenttia, kun aiempi ennätys vuodelta 2007 oli 49,8 prosenttia. Samalla kun yksinasuvien osuus on kasvanut erikokoisten isompien asuntokuntien osuudet ovat pienentyneet. Eniten on pienentynyt kahden henkilön asuntokuntien osuus, vuosina 2017-2020 yhteensä 0,6 prosenttia.

Asuntokuntarakenteen muutoksen taustalla vaikuttaa väestön ikärakenteen muuttuminen sekä sellaisia perherakenteen muutokseen liittyviä ilmiöitä kuten lasten hankinnan siirtyminen myöhäisemmäksi, vapaaehtoinen lapsettomuus ja avioerojen yleistyminen. Viime vuosina myös pienasuntotuotannon kasvanut osuus Helsingissä on tarjonnut aiempaa enemmän tilaisuuksia yksinasumiselle.